Suomen rock-kulttuurin kuvissa on usein vahva läsnäolo ja rohkea tunnelma, ja Ville Juurikkala tunnetaan siitä. Hänen työnsä yhdistää musiikin, valokuvan ja elokuvallisen kerronnan selkeään, ihmisläheiseen tyyliin. Samalla uratarina kuvaa kasvua, muutosta ja luovan työn merkitystä arjessa.
Hän on suomalainen rock-valokuvaaja, musiikkivideo-ohjaaja ja kirjailija, jonka ura alkoi nuorena. Työ lehdissä johti keikkakuviin, albumikansiin ja pitkiin kiertueisiin eri bändien kanssa. Myöhemmin kansainväliset toimeksiannot toivat näkyvyyttä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Alussa hän kuvasi kotimaisia artisteja studiossa ja lavoilla järjestelmällisellä otteella. Pian kehittyi vahva live-näkemys, jossa valo, liike ja hetki kohtasivat. Sen jälkeen yhteistyöt laajenivat, kun luottamus ja maine kasvoivat nopeasti.
Alkuvaiheen toimituskuvaukset toivat rutiinia ja teknistä varmuutta. Seuraavaksi työ laajeni promokuviin, joissa bändien identiteetti nostettiin pääosaan. Lopulta isot kiertueet opettivat nopeaa reagointia ja ihmisläheistä ohjaamista.
Hänen näyttelyitään on nähty Suomessa ja ulkomailla arvostetuissa paikoissa. Valokuvia on esitelty rock-gallerioissa sekä museoiden erikoisnäyttelyissä. Lisäksi kirjat ja lehtijutut ovat tuoneet työt laajasti kotien sohvapöydille.
Valokuvauksesta oli luontevaa siirtyä liikkuvaan kuvaan, jossa rytmi ratkaisee. Musiikkivideoissa tärkeintä on kappaleen tunne, eikä pelkkä juoni. Ohjauksissa on painotettu yksinkertaista visuaalista ideaa ja vahvaa läsnäoloa.
Kirjoissa on koottu valokuvia, matkamuistiinpanoja ja uratarinan oivalluksia. Julkaisut näyttävät kulissien taakse ja kertovat kuvaustilanteiden inhimillisyydestä. Tekstit tukevat kuvia, mutta jäävät silti helppolukuisiksi ja selkeiksi.
Tyyli perustuu henkilökohtaiseen kohtaamiseen, jossa malli kokee olonsa turvalliseksi. Kuvissa korostuu hetken rehellisyys, ei päälleliimattu lavastus. Lisäksi värit ja sävyt rakennetaan harkiten, jotta ilme säilyy selkeänä.
Valo muotoillaan ensin yksinkertaisena ja lisätään vasta tarpeen mukaan. Värit jätetään rauhallisiksi, jotta katse ohjautuu ihmiseen. Sommittelu pidetään selkeänä, ja liikettä käytetään silloin, kun energia sitä vaatii.
Usein kysytään, missä kuvia voi nähdä ja keitä artisteja on kuvattu. Lisäksi kiinnostaa, miten ohjaustyyli vaikuttaa musiikkivideoiden tunnelmaan. Monia mietityttää myös, millaiset kirjat avaavat uran taustaa parhaiten.
Pitkä työrupeama ulkomailla johti väsymykseen, joka pakotti pysähtymään. Pyhiinvaellus toi tilaa miettiä arvoja, luopua kiireestä ja järjestää elämää uudelleen. Elämäntavat muuttuivat rauhallisemmiksi, ja työ sai aiempaa selkeämmän merkityksen.
Katseeseen tuli pehmeyttä ja toisaalta määrätietoisuutta. Tarinoista poistui ylimääräinen häly, ja tärkein nostettiin etualalle. Myös ihmisten kanssa työskentely muuttui lempeämmäksi ja kuuntelevammaksi.
Moni nuori kuvaaja on oppinut arvostamaan aikaa mallin kanssa. Ensin luodaan luottamus, sitten vasta painetaan laukaisin. Samalla on ymmärretty, että yksinkertainen idea kantaa usein pisimmälle.
Yhteistyö alkaa kuuntelusta ja suhteesta musiikkiin. Sitten valitaan paikka, valo ja aikataulu siten, että energia säilyy. Jälkituotannossa kunnioitetaan artistin identiteettiä, jotta kuvat tuntuvat oikeilta.
Ura yhdistää kansainvälisyyden ja kotimaisen suorapuheisuuden poikkeuksellisella tavalla. Tarinoissa näkyvät rehellisyys, oivallus ja työrauha. Samalla kuvissa on lämmin tunnelma, joka puhuttelee eri yleisöjä.
Aloita yksinkertaisesta, ja lisää yksityiskohtia vain perustellusti. Pidä katse ihmisessä, ei tekniikassa. Muista, että kuva on tapa kuunnella toista, ei vain tallentaa hetkeä.
Tämä uratarina osoittaa, kuinka pitkä linja rakentuu hetki kerrallaan. Valokuvat, videot ja kirjat kertovat ihmisistä, eivät pelkästään tähdistä. Silti keskiössä on aina läsnäolo, joka tekee kuvasta merkityksellisen ja muistettavan.